kokoomus nimesi ensimmäiset 20 kuntavaaliehdokasta Lempäälässä
16.12.2020
Kuntavaalit ovat Suomen tärkemmäit vaalit ja Kokoomus tähtää täyteen ehdokaslistaan. Lempäälässä käydään aktiivisesti keskustelua kunnan toimista ja kehittämisestä. Se kannustaa lähtemään vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
Kokoomuksen Lempäälän kunnallisjärjestö nimesi ensimmäiset 20 ehdokasta perjantain kokouksessaan. Istuvista valtuutetuista listalla vahvaa kuntapoliittista kokemusta tuovat Riina Aspila, Heikki Hakala, Johanna Lundan, Petri Mäkinen, Antti Perälä ja Jocka Träskbäck. Heidän lisäkseen muissa luottamuselimissä luottamushenkilöinä jo nyt toimivat Mikko Kivelä, Tarja Lehtiö, Jani Seppälä ja Timo Syväjärvi.
Olen iloinen, että olemme jo nyt saanut mukaan myös uusia ehdokkaita ja listamme on kasvanut hyvää vauhtia, sanoo kunnallisjärjestön vaalipäällikkö Kari Tolonen.
Kokoomuksen ehdokaslistalla on jo nyt paljon uusia ehdokkaita. Pauliina Hirviniemi on tuore Lempääläinen ja aktiivinen toimija Nuorkauppakamarissa. Höytämössä asuva Pasi Huhtala toimii turvallisuuskoordinaattorina. Sairaanhoitajana toimiva Henri Lindholm tuo listalle sote-alan osaamista. Urheilupiireistä Harri Montonen on jo monelle tuttu kasvo. Yrittäjänä listalta löytyy K-kauppias Mirva Kurki, Digiturvallisuuden osaaja Ismo Paananen, Rakennusalan ammattilainen Juho Palokangas ja Aitoleivän yrittäjä Sirkku Peltonen edustavat kukin oman alansa vahvaa osaamista.
Otamme mielellämme vastaan vinkkejä ja ilmoittautumisia ehdokkaaksi. Ota yhteyttä ehdokkaisiimme tai suoraan minuun vaalipäällikkö Tolonen kertoo.
11.12.2020 Kokoomuksen Lempäälän Kunnallisjärjestön hallituksen kokouksessa hyväksytyt ehdokkaat:
Aspila Riina | 39 | Ammatill.opettaja, tradenomi | Harakkala |
Hakala Heikki | 45 | Yrittäjä | Vanattara |
Hirviniemi Pauliina | 31 | Palvelupäällikkö,MBA | Moisio |
Huhtala Pasi | 40 | Turvallisuuskoordinaattori | Höytämö |
Kalliomäki Johanna | 37 | DI,ammatill.opettaja | Kulju |
Kivelä Mikko | 39 | Yrittäjä | Tarikanmäki |
Kurki Mirva | 43 | Yrittäjä | Ahonperä |
Lehtiö Tarja | 56 | Sosionomi | Haurala |
Lindholm Henri | 42 | Sairaanhoitaja amk | Laasonportti |
Lundan Johanna | 37 | Yrittäjä, CEO | Ahtiala |
Montonen Harri | 49 | FM,yrittäjä | Ryynikkä |
Mäkinen Petri | 61 | Tj, Yrittäjä | Saviahde |
Paananen Ismo | 47 | Tj,yrittäjä | Miemola |
Palokangas Juho | 37 | Yrittäjä | Sääksjärvi |
Pelkonen Sirkku | 38 | Yrittäjä | Sääksjärvi |
Perälä Antti | 57 | Rehtori | Säijä |
Seppälä Jani | 45 | Yrittäjä | Sulkola |
Suojanen Jukka | 50 | Kehityspäällikkö,DI | Kiimakallio |
Syväjärvi Timo | 70 | Eläkeläinen, DI | Kuisvaspää |
Träskbäck Jocka | 46 | Yrittäjä | Sääksjärvi |
Lisätietoja vaalipäällikkö Kari Tolonen, kari@eupr.fi tai 0400-634631