Jocka Träskbäck Valtuuston puheenjohtajaksi
12.8.2021
Keskiviikkona kokoontunut Lempäälän kunnanvaltusto päätti kokouksessaan luottamushenkilövalinnoista.
Lähes kolme ja puolituntiseksi venynyt valtuuston ensimmäinen kokous sisältä pääasiassa vain henkilövalintoja. Pitkin kesää ryhmienvälisten neuvotteluiden pohjalta edettiin valintojen osalta lukuunottamatta sivistys- ja hyvinvointilautakuntia. Näiden lautakuntien osalta Keskustan valtuustoryhmä vaati suhteellista vaalia.
Kokouksen alussa Suhteenllisten vaalien vaalilautatakunnan puheenjohtajaksi valittu Kokoomuksen Pasi Huhtala pääsi heti tositoimiin. Suhteellinen vaali käytiin molempien lautakuntien osalta ja näin ollen niihin tuli muutamia muutoksia aiemmin yhdessä sovittuun.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Jocka Träskbäck. Lempäälän Kokoomustoimijat onnittelevat Jockaa vastuullisesta tehtävästä!
Muut valinnat:
Kunnanhallitus
Heikki Hakala 1 vpj., varalla Vesa Papinsaari
Riina Aspila, varalla Johanna Kalliomäki
Totti Hämäläinen, varalla Juho Palokangas
Neljäs jäsen luovutettiin kaksivuotiskaudeksi VAS ryhmään, varalla Tuija Seppänen
Keskusvaalilautakunta
Martti Nelimarkka, varalla Markku Nieminen
Sivistyslautakunta (suhteellisen vaalin jälkeen)
Pasi Huhtala 2vpj, varalla Petri MÄkinen
Erkki Hytönen, varalla Harri Montonen
Johanna Kalliomäki, varalla Hannele Hemminki
Pauliina Hirviniemi, varalla KD
Vasinainen KD, varalla Raili Lilja
Hyvinvointilautakunta
Antti Perälä 1 vpj, varalla Pertti Joutila
Henri Lindholm, varalla Pasi Ahveninen
Hannele Hemminki, varalla Tuula Toikka
Marja Sundström, varalla Raili Lilja
Yhdyskuntalautakunta
Kari Tolonen pj, varalla Jouni Kotiranta
Juho Palokangas, varalla Jukka Suojanen
Tuija Seppänen, varalla Mirva Kurki
Sari Strömsholm, varalla Tarja Lehtiö
Viranomaislautakunta
Timo Talvilaine 1vpj, varalla Jyrki Toivonen
Jarmo Talasrinne, varalla Asko Ojakoski
Tuula Toikka, varalla Marja Sundström
Pirkankaanliiton edustajainkokous
Riina Aspila, varalla KESK
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuusto
Jocka Träskbäck, varalla kesk
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Johanna Kalliomäki varalla Pasi Huhtala
Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamiehen vaali
Auvo Mäkinen
Kiinteistötoimituksen uskottujen miesten vaali
Timo Syväjärvi
Valkeakosken seudun kuntayhtymän valtuusto
Pasi Huhtala, varalla Erkki Hytönen
Pirkkalan kunnan ympäristöterveydenlautakunta
Jani Seppälä, varalla Johanna Lundán
Pirkanopiston jaosto
Pauliina Hirviniemi, varalla PS