Aspila Lempäälän Kokoomus ry:n johtoon

18.5.2022

Lempäälän Kokoomus ry: pj 2022 Riina Aspila

Lempäälän Kokoomys ry. piti vuosikokouksensa 17.5.2022 Kotokampuksella. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset kokousasiat. Kokous keskeytettiin Suomen NATO-hakemuksen allekirjoituksen ajaksi.

Vuosikokous valitsi yhdistyksen puheenjohtajaksi Riina Aspilan. Aspila on yhdistyksen ensimmäinen naispuheenjohtaja. Varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Hakala. 

Lempäälän Kokoomus katsoo, että kunnan velkaantumista on hillittävä laittamalla kunnan investoinnit tärkeysjärjestykseen. Lempäälän kunnan kasvu on jo vuosikymmeniä ollut velkavetoista. Nyt kun rakentamisen kustannukset ovat pompanneet pilviin, on syytä pohtia, onko kaikkea rakentamista tarve toteuttaa juuri nyt.

Elintärkeitä investointeja ei voine siirtää eikä säästäminen saa johtaa siihen, että Lempäälässä rakennetaan epätarkoituksenmukaisia tai käyttökelvottomia tiloja ja liikuntapaikkoja. Kaikkea ei kuitenkaan kannata rakentaa väkisin. 

Lempäälällä on mittava määrä korjausvelkaa nykyisistäkin omaisuuseristä. Korjausvelkaa on saatava pienennettyä tulevina vuosina huomattavasti. Uutta ei kannata rakentaa, jos vanhasta ei pidetä huolta! Työsarkaa riittää siis ilman mittavia uusia projekteja. 

Lempäälän Kokoomuksen mielestä panostusta tarvitaan kuitenkin edelleen tekeviin käsiin. Hoidon, hoivan ja avun tarve on edelleen koholla koronapandemian seurauksena. Kokoomus katsoo, että hyvinvointialueen jälkeisessäkin kunnassa on tärkeämpää rakentaa palveluita kuin seiniä.

 

Lempäälän Kokoomus ry. hallitus Riina Aspila (pj.), Heikki Hakala (vpj.), Totti Hämäläinen (siht.), Martti Nelimarkka (talous), Kari Tolonen, Raili Lilja, Erkki Hytönen, Petri Mäkinen, Kristian Lella ja Jocka Träskbäck

 

Lempäälän Kokoomuksen vuosikokous keskeytettiin Suomen NATO-hakemuksen allekirjoittamisen ajaksi.
Heikki Hakala (pj 2021) onnittelee taloudenhoitaja Martti Nelimarkkaa tämän vuoden merkkipäivästä